Sain tänään sähköpostiin jälleen yhdestä työpaikasta viestin, jossa perinteisesti kiitettiin mielenkiinnosta tarjolla ollutta työpaikkaa kohtaan ja kerrottiin, että nyt he ovat tehneet valinnan hakijoiden keskuudesta. Kiitokset. Tässä erityisessä sähköpostissa hupia herätti se, että kyseisen paikan hakuaika meni umpeen hyvissä ajoin jo vuoden 2009 loppupuolella. Rekrytointiprosessi kesti siis vaatimattomat 6 kuukautta. Onnea valitulle kärsivällisyydestä ja työpaikasta. Minulla meni maku kyseisen työnantajan suhteen.
Omassa työnhakuexcelissäni pidän kirjaa haetuista työpaikoista ja avoimista hakemuksista. Lisäksi listaan potentiaaliset haettavat työpaikat. Käyn listaa läpi viikottain ja viivaan yli niitä paikkoja, joista ei noin kuukauden sisään hakuajan umpeutumisesta ole kuulunut yhteydenottoa. Ymmärrän työnantajien kiireisyyden, mutta siitä huolimatta arvostan asiallista tiedottamista rekrytoinnin edetessä. Kun haastatteluun pyydettävät on valittu, voisi valitsemattomille ilmoittaa saman tein kiitokset mielenkiinnosta, eikä antaa odotuttaa jopa tämän kirjoituksen innoittaman työnhakuprosessin mukaisesti puolta vuotta!
Aiemmin mainittuun työpaikkaan laitoin hakemuksen ennen valmistumistani, ja noin viikkoa ennen virallista valmistumispäivääni sain kuulla, etteivät he voi haastatella minua kyseiseen paikkaan, koska en täytä muodollisia pätevyysvaatimuksia. Siis jo hakuvaiheessa olisi pitänyt olla valmistunut, vaikka he vasta nyt ovat tehneet päätöksen palkattavasta henkilöstä. Ymmärrän, että valmistumattomien karsiminen on yksi karsintaperuste valittaessa haastatteluun pyydettäviä kandidaatteja kymmenien työnhakijoiden joukosta. Ehkä sen silti voisi kertoa suoraan, eikä luoda turhaa toiveikkuutta hakijassa.