Meidän taloudessa asustaa tällä hetkellä kaksi omaan tilanteeseensa tyytymätöntä henkilöä. Minä haluaisin saada töitä ja tehdä työtä, samaan aikaan puolisoni taas kokee olevansa väärällä alalla ja alipalkattuna vastuullisissa tehtävissä. Valitettavasti emme ole samalla alalla, joten osien vaihto ei ole missään muodossa mahdollista. Mutta tilanteemme kuvaa mielestäni melko hyvin sitä, miten ristiriitaista elämä voikaan olla.
Olen mielestäni kelpo työntekijä omalle alalleni ja erittäin kehityskelpoinen asiantuntijanraakile. Tällä erää työmarkkinoilla vapaita paikkoja jahtaavat lisäkseni muut vastaavassa tilanteessa olevat sekä työpaikanvaihtajat. Mikäli tasatilanteessa muuta eroa ei kahdesta hakijasta löydy, vaaka kallistuu sen puoleen, jolla on jo työkokemusta vastaavista tehtävistä. Työantajalla on siis valinnanvaikeutta ja varaa valita kymmenistä ellei sadoista tarjokkaista. Välillä työllistyminen tuntuukin mahdottomalta ajatukselta, edes haastatteluun pääseminen saattaa olla aivan mahdotonta, vaikka täyttäisikin työpaikkailmoituksen vaatimukset. Tuulimyllyjä (ja byrokratiaa) vastaan tässä taistellaan.
Puolisoni on muutama vuosi sitten valmistunut ja oman alansa mittapuulla hankkinut sen jälkeen melko kattavaakin työkokemusta. Tästä huolimatta työnantaja ei palkitse tekijää palkankorotuksin, vaan lisäämällä vastuuta ja vaatimuksia. Jos samaan aikaan kokee vielä olevansa väärällä alalla, ei työmotivaatio ole tällaisessa tilanteessa kovinkaan korkealla. Mielelläni soisin hänelle mahdollisuuden itseään kiinnostavan alan opintoihin, mutta se edellyttää sitä, että minä voin ko. tilanteessa elättää meidät. Pitäisi siis saada niitä töitä.
Puolisoni on muutama vuosi sitten valmistunut ja oman alansa mittapuulla hankkinut sen jälkeen melko kattavaakin työkokemusta. Tästä huolimatta työnantaja ei palkitse tekijää palkankorotuksin, vaan lisäämällä vastuuta ja vaatimuksia. Jos samaan aikaan kokee vielä olevansa väärällä alalla, ei työmotivaatio ole tällaisessa tilanteessa kovinkaan korkealla. Mielelläni soisin hänelle mahdollisuuden itseään kiinnostavan alan opintoihin, mutta se edellyttää sitä, että minä voin ko. tilanteessa elättää meidät. Pitäisi siis saada niitä töitä.
Työ- ja elinkeinoministeriö pullautti vähän aikaa sitten ulos uusimman keinonsa, jolla pyritään hillitsemään käsiin räjähtävää nuorisotyöttömyyttä. Nuorisotyöttömyydestä puhuttaessa nuoriso rajataan 20-25-vuotiaiksi. Tämä on mielestäni hieman epäreilua, sillä iso osa akateemisesti koulutetuista työttömiksi valmistuneista on mitä luultavammin ikähaarukassa 25-30-vuotiaat. Me olemme sitä ikäluokkaa, jolle töitä pitäisi olla niin paljon ja enemmänkin kuin pystymme ikinä tekemään, sillä suuret ikäluokat jäävät tieltämme eläkkeelle ja Suomeen iskee suuri työvoimapula. Voisiko joku kertoa, millä aloilla tämä työvoimapula oikein on? (Toki hoitohenkilökunnasta on pulaa, mutta mitä muita?)
Uusin keino, joka tunnetaan nimellä Sanssi-seteli, onkin onneksi suunnattu sekä nuorisotyöttömille että myöskin varhaisaikuistyöttömille eli alle 30-vuotiaille. Alle 25-vuotiaat saavat setelin käteensä ja käyttöönsä heti valmistuttuaan, kun vanhemmat joutuvat hakemaan töitä/lomailemaan leppoisasti valtion maksaessa heidän elonsa pienet kustannukset jonkinlaisen päivärahan muodossa 6 kuukauden ajan ennen kuin voivat seteliä tarjota työnhaussa.
Sanssi-seteli on hieno ainakin ajatuksena ja ideana. Setelillä nuoren palkkaava yritys saa maksimissaan 550 €/kk tukea valtiolta 10 kuukauden ajalle. Käyköhän kohdallani niin, että mahdolliset työnantajat pitkittävät rekrytointipäätöstä ensi syksyn alkuun, jotta minun palkastanikin osan maksaisi valtio, kun se kerran on mahdollista. Täytyy toivoa, että löytyy yritys, joka tarvitsee kipeämmin työntekijää kuin valtion työllistämisrahoja.
Työhakemusten viidakosta,
Kwak
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti