Työnhaussa on harvoin tarjolla palkintopallisijoja hyville kakkosille tai kolmansille. Vain ensimmäiseksi tullut voittaa. Pettymyksen määrä on toiseksi jääneellä suuri ja saman tein pitäisi motivoida itsensä kohti uusia pett... eikun työhakemuksia.
Mikäli onnistuu pääsemään työnhaussa haastatteluun asti, voi olla varma, ettei mikään yrityksen antama ajallinen takaraja pidä paikkaansa. "Ilmoitamme toiseen haastatteluun pyydettäville ensi viikolla" tarkoittaa helposti joustavasti kahden tai kolmen viikon sisään. Sama toistuu seuraavien päätösten kanssa. Paikasta riippuen soveltuvuustesteihin kutsusta tai valinnasta kerrotaan, että ilmoittavat ensi viikolla, ja jälleen kerran kuulet yrityksestä vasta kahden viikon päästä.
Työnhakija pitää tietenkin toiveikkaana toivoa ja uskoa omaan onnistumiseensa yllä sinnikkäästi läpi kuluvien viikkojen ja oman mukanaolonsa. Lopulta tulee puhelu, jossa kerrotaan "et tullut tällä kertaa valituksi. Olit kyllä erittäin hyvä hakija, mutta tällä kertaa paikan sai toinen henkilö, jolla on jo työkokemusta vastaavista tehtävistä. Toivotan onnea työnhakuun, kyllä se vielä osuu työpaikka sinunkin kohdallesi, eikä sussa ole mitään vikaa." Kiitos, kiitos. Puhelun loputtua ainakin allekirjoittaneella puskee pettymys pintaan. Työkokemusta... ja juuri siitä sanoivat haastattelussa, että ei ole suurta merkitystä. Ja kuitenkin se oli ratkaiseva tekijä. Optimisti ajattelee, että "No, sepäs oli pienestä kiinni". Pessimistin tai realistin mieliin hiipii pilkahdus epätoivoa "Ei tämä tule onnistumaan, jos työkokemus lopulta ratkaisee".
En ole liikkeellä täysin ilman alani työkokemusta, olenhan tehnyt opiskeluiden aikaan kolme vuotta kahta eri koulutusalani työtä. Pitäisi kuitenkin olla juurikin siihen haettuun tehtävään liittyvää työkokemusta. Ja sitähän ei saa, jos ei saa töitä. Ja jos ei ole työkokemusta, ei saa töitä. Hieno oravanpyörä.
Olen kevään mittaan oppinut käsittelemään pettymyksiä mielestäni jopa ihan hyvin. Raivokas juoksulenkki tai muu liikunnallinen tuokio on hyvä keino purkaa pahin pettymys, jonka jälkeen minun tarvitsee saada puhua asiasta. En välttämättä halua jakaa tätä asiaa lähimpien ystävieni, jotka ovat vakituisissa tai pitkissä määräaikaisissa työtehtävissä, vaan puolisoni, äitini tai joku kohtalotoveri ovat parhaita keskustelukumppaneita pahimman pettymyksen hetkellä.
Ihme ja kumma, myös positiivista ajattelua on hiipinyt ajatusteni syövereihin pettymyksenkin hetkellä. "En minä niin huono ole, pääsin kuitenkin kalkkiviivoille!" Samaan aikaan kuiskuttelee pessimisti toiseen korvaan, että "Aina ne työpaikanvaihtajat vievät paikat, ei minua koskaan valita". Tähän hetkeen kaipaisin sitä otsikossa peräänkuuluttamaani ammattiurheilijan taitoa motivoida itseään välittömästi pettymyksen jälkeenkin. Päivä päivältä ihailuni ja kunnioitukseni eri alojen ammattilaisia kohtaan kasvaa ja toivottavasti samalla kasvaa myös oma taitoni nousta pettymyksestä nopeasti kohti uusia työnhakuhaasteita.
Toiveikkaana,
Kwak
Mikäli onnistuu pääsemään työnhaussa haastatteluun asti, voi olla varma, ettei mikään yrityksen antama ajallinen takaraja pidä paikkaansa. "Ilmoitamme toiseen haastatteluun pyydettäville ensi viikolla" tarkoittaa helposti joustavasti kahden tai kolmen viikon sisään. Sama toistuu seuraavien päätösten kanssa. Paikasta riippuen soveltuvuustesteihin kutsusta tai valinnasta kerrotaan, että ilmoittavat ensi viikolla, ja jälleen kerran kuulet yrityksestä vasta kahden viikon päästä.
Työnhakija pitää tietenkin toiveikkaana toivoa ja uskoa omaan onnistumiseensa yllä sinnikkäästi läpi kuluvien viikkojen ja oman mukanaolonsa. Lopulta tulee puhelu, jossa kerrotaan "et tullut tällä kertaa valituksi. Olit kyllä erittäin hyvä hakija, mutta tällä kertaa paikan sai toinen henkilö, jolla on jo työkokemusta vastaavista tehtävistä. Toivotan onnea työnhakuun, kyllä se vielä osuu työpaikka sinunkin kohdallesi, eikä sussa ole mitään vikaa." Kiitos, kiitos. Puhelun loputtua ainakin allekirjoittaneella puskee pettymys pintaan. Työkokemusta... ja juuri siitä sanoivat haastattelussa, että ei ole suurta merkitystä. Ja kuitenkin se oli ratkaiseva tekijä. Optimisti ajattelee, että "No, sepäs oli pienestä kiinni". Pessimistin tai realistin mieliin hiipii pilkahdus epätoivoa "Ei tämä tule onnistumaan, jos työkokemus lopulta ratkaisee".
En ole liikkeellä täysin ilman alani työkokemusta, olenhan tehnyt opiskeluiden aikaan kolme vuotta kahta eri koulutusalani työtä. Pitäisi kuitenkin olla juurikin siihen haettuun tehtävään liittyvää työkokemusta. Ja sitähän ei saa, jos ei saa töitä. Ja jos ei ole työkokemusta, ei saa töitä. Hieno oravanpyörä.
Olen kevään mittaan oppinut käsittelemään pettymyksiä mielestäni jopa ihan hyvin. Raivokas juoksulenkki tai muu liikunnallinen tuokio on hyvä keino purkaa pahin pettymys, jonka jälkeen minun tarvitsee saada puhua asiasta. En välttämättä halua jakaa tätä asiaa lähimpien ystävieni, jotka ovat vakituisissa tai pitkissä määräaikaisissa työtehtävissä, vaan puolisoni, äitini tai joku kohtalotoveri ovat parhaita keskustelukumppaneita pahimman pettymyksen hetkellä.
Ihme ja kumma, myös positiivista ajattelua on hiipinyt ajatusteni syövereihin pettymyksenkin hetkellä. "En minä niin huono ole, pääsin kuitenkin kalkkiviivoille!" Samaan aikaan kuiskuttelee pessimisti toiseen korvaan, että "Aina ne työpaikanvaihtajat vievät paikat, ei minua koskaan valita". Tähän hetkeen kaipaisin sitä otsikossa peräänkuuluttamaani ammattiurheilijan taitoa motivoida itseään välittömästi pettymyksen jälkeenkin. Päivä päivältä ihailuni ja kunnioitukseni eri alojen ammattilaisia kohtaan kasvaa ja toivottavasti samalla kasvaa myös oma taitoni nousta pettymyksestä nopeasti kohti uusia työnhakuhaasteita.
Toiveikkaana,
Kwak
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti