Pääsipä taas vierähtämään melkoinen aika päivitysten välillä. Voisin vastedes kirjoitella tekstejä varastoon ja julkaista niitä sitten tiheämmin...
Näin pääsiäisen aikaan olet ehtinyt rentoutua ja puuhastella tavallista enemmän niiden asioiden parissa, joilta työ vie arjessa aikaa. Ensimmäistä kertaa ikinä tein karitsan paahtopaistia ja onnistuinkin siinä. Tänään neuloin tunnissa pikkupiposen ystävien vastasyntyneelle pääsiäispupullekin. Eikä näin hienoja keväisiä ja auringonpaisteisia päiviä ole voinut viettää sisätiloissa, joten ulkona on tullut käytyä niin sauvakävelyllä, happihyppelyllä, juoksulenkillä kuin pyöräillenkin. Tässä on päässyt sellaisiin lomatunnelmiin, että huominen työpäivä tuntuu ainakin etukäteen ajateltuna melkoiselta tervanjuonnilta.
Nykyinen työni on mielenkiintoista, vaihtelevaa ja siinä pääsee oppimaan uutta. Silti on päiviä ja viikkoja, jolloin tuntuu, ettei huvita eikä saa mitään aikaiseksi. Olen huomannut, että minulla näitä kausia tulee erityisesti keväällä ja syksyllä. Toki välissä on päiviä, jolloin ei huvita, mutta ne menevät ohitse huomattavasti nopeammin kuin kevät- tai syyshuvittamattomuus, joka kestää viikon tai jopa kaksikin. Mikäli töissä ei ole kiirettä, kun huvittamattomuus yllättää, voin tehdä lyhyttä päivää ja kuntoilla sekä harrastaa enemmän. Useimmiten tämä on hyvä lääke. Jos taas töissä on kiirettä, olen pulassa. Psyykkaan itseni toimimaan, mutta luovuutta tai mielikuvitusta minun tekeleistäni ei kyseisinä hetkinä löydy. Lohdullista on kenties se, etten lamaannu täysin, vaan kykenen tekemään työni vaikkei se omasta mielestäni tunnukaan hyvin tehdyltä.
Nuorille, koulutetuille naisille tyypillisesti(?) odotukseni omasta työstäni ja erityisesti osaamisestani ovat korkealla. Aloittaessani nykyisessä työssäni reilu vuosi sitten, ajattelin, että kahden kuukauden päästä osaan homman. Kuinkas kävikään? Kahden kuukauden päästä oelin työssäni vaihetta, jossa pelkäsin jatkuvasti tekeväni virheen tai mokaavani jotenkin, Olin to-del-la epävarma. En tiedä, mistä se johtui, ehkä aiemmista odotuksistani. Lopulta pääsin tuon vaiheen ylitse, kun järkevästi ajattelin, että itselleen on oltava armollinen, annettava aikaa (sekä lisäaikaa, jos itse asettamani aikaraja ei ole riittävä) ja virheitä tulee kaikille.
Virheet ja niiden tekeminen ovat lähestulkoon opettavaisimpia hetkiä. Vanha sanontakin kuuluu, että viisas oppii virheistään, tosi viisas muiden virheistä, ylimielinen ei mistään. Joskus olen myös nähnyt sanonnan siten, että ylimielinen on korvattu tyhmällä. Sanonnan lähdettä hakiessani löysin muuten mielenkiintoisen artikkelin virheistä ja epäonnistumisesta. Evästyksellä ja palautteellakin on merkitystä siihen, kuinka tehtävästä suoriudutaan. Sama pätee mielestäni työelämässäkin. Toisaalta, myös ihmisen omalla asennoitumisella on merkitystä. Tuija Matikan artikkelin lopussa on oiva evästys meille virhekammoisille ja miksei myös muillekin siitä, kuinka toimia virheen tehtyään:
- Korjaa virhe, jos voit.
- Suhteuta virhe käytettävissäsi olleeseen tietoon.
- Suhteuta virhe vielä pahempiin virheisiin.
- Mieti, kauanko virheesi muistetaan.
- Mieti, moniko maailmassa tietää asiasta.
- Mieti, oliko onnistuminen sittenkään ehdottoman välttämätöntä.
- Tarkista sisäistä vaatimustasoasi.
- Mieti oman vaikutusvaltasi rajoja.
- Pidä virhettä yrittämisen merkkinä.
- Opi omista ja myös muiden virheistä.
- Kerro virheestäsi toisille kuin seikkailusta.
Yhden asian voisi mielestäni vielä lisätä listaan: Myönnä tekemäsi virhe rehellisesti. Siinä on itselläni vielä opettelemista, mutta pienin askelin olen jo edennyt. Ja ihan ilman Matikan artikkeliakin olen lähes samankaltaisin ajatuksin päässyt yli niin tekemistäni virheistä, kuin siitä kauheasta epäonnistumisen pelosta. Eihän koskaan saavuta mitään, jos ei yritä ja yrittäessä voi tulla myös virheitä.
Nyt, reilun vuoden jälkeenkään en koe edelleenkään 'osaavani hommaa' täydellisesti, mutta taaksepäin katsoessani huomaan oppineeni paljon uusia asioita sekä edistäneeni omaa osaamistani. Olen päässyt mukaan mielenkiintoisiin tapaamisiin, ottanut vastuulleni tapaamisia, joita ennen stressasin kauheasti onnistumisesta ja lopulta kaikki on mennyt hyvin. Suurensuuria mokia en ole tehnyt, onneksi, mutta pieniä senkin edestä. Osasta on selvitty pahoittelulla, naurulla tai asian korjaamisella, toiset ovat aiheuttaneet itselleni harmitusta pidemmäksi aikaa, mutta kaikista on päästy yli ja otettu opiksi.
Kaikesta huolimatta tunnen, että en osaa tarpeeksi hyvin niitä asioita, mitä kuvittelen minulta odotettavan. Onko se vain pääni sisällä, vai tunteeko kukaan muu samoin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti