"Uraa ja perhettä ei voi yhdistää..

...tai se on ainakin todella vaikeaa." Onko todella näin?

Kenties kliseinen aihe, ura ja perhe, mutta samalla aina jotenkin ajankohtainen. Kolmenkympin lähestyessä alkaa lähipiiristä kuulua iloisia uutisia jälkikasvun suhteen. Kieltämättä tässä iässä asia alkaa olla ajankohtainen myös omalla kohdalla, ainakin ajatuksen tasolla. Olen niin kauan kuin muistan pitänyt lähes itsestäänselvyytenä sitä, että minulla on joskus perhe, olen joskus äiti. Samaan aikaan olen myös halunnut mielenkiintoisen, haasteellisen ja innostavan työn. 

Olen puhunut ystävieni kanssa perheen ja uran yhdistämisestä, eikä kukaan ole nähnyt näitä kahta asiaa toisiaan poissulkevina. Kävin kuitenkin muutamia viikkoja sitten asiasta työpaikalla keskustelua eläkeikää lähestyvän kollegani kanssa. Itse isovanhempana ja isänä hän oli vahvasti sitä mieltä, että huomioiden nykyiset työelämän vaatimukset, ei perhettä ja molempien vanhempien uraa ole mahdollista yhdistää. Erityisesti ilman turvaverkkoa, eli lähellä asuvia isovanhempia, lapsiperheen arjesta tulee kollegani kokemuksen mukaan todella hankalaa. Toisen vanhemman tulisi hänen mukaansa voida jäädä kotiin lasten kanssa, mikä yhteiskunnan pitäisi mahdollistaa. Rivien välistä(?) luin, että vaimon tulisi valita kotiäitiys pikkulapsiarjen ajaksi ja tukea näin miehen uraa. Tasa-arvon kannattaja minussa nosti karvansa pystyyn, mutta maltoin pitää äreimmät argumentit omassa mielessäni. Jäin kuitenkin miettimään kollegani näkemystä ja omia ajatuksiani. Tavallaan ymmärrän hänen kommenttinsa isovanhempana, mutta muutoin se kuulostaa äärimmäisen konservatiiviselta näkemykseltä.

Olisihan se hienoa, jos esimerkiksi verotus mahdollistaisi perheen toimeentulon yhden työssäkäyvän tuloilla. Varmasti monessa perheessä toinen vanhemmista viettäisi mielellään pidemmän ajan kotona lasten kanssa, jos perheet tulotaso ei kärsisi siitä samalla tavalla kuin mm. äitiyspäivärahalta hoitovapaalle (pahoitteluni, jos termit eivät aivan osu kohdalleen) siirryttäessä. Samalla kuitenkin kokisin ainakin omalla kohdallani monivuotisten opintojeni menneen hukkaan. Mitä, jos en viihtyisikään kotiäidin roolissa? 

Uskon, että äitiysloma hidastaa naisen urakehitystä ainakin äitiysloman pituuden ajan. Jos työnantajan suhtautuminen äitiyslomalta palaavaa naista, äitiä, sekä lapsen sairastelujen vuoksi tehtäviä etäpäiviä kohtaan on ymmärtämätöntä ja näkemys samankaltainen kollegani kanssa, voi urakehitys hidastua vuosiakin.  Olen kuitenkin antanut itseni ymmärtää, että moni äitiyslomalta töihin palaava nainen hoitaa työnsä aiempaa tehokkaammin ja organisoiduimmin. En kuvittele työnantajan tarjoavan töihin palaavalle ylennystä vain äitiysloman tuoman organisointikyvyn myötä, saati että sitä tarjottaisiin seuraavan puolen vuodenkaan aikana. Mutta ei kai pienen lapsen vanhemmista vain äiti ole se, joka jää kotiin lasten sairastaessa ja jonka työntekoa tai -tehoa lapset 'haittaavat'? Monissa perheissä on myös isä, joka nykyisin aiempaa useammin myös osallistuu lasten- ja kodinhoitoon. Miehen uraa lasten ei useinkaan katsota hidastavan, pikemminkin pienten lasten isät ovat useasti perheen ruuhkavuosien lisäksi myös uransa osalta nousukiidossa. Kukaan ei katso kieroon kiireistä uraisää, jokaa hädintuskin ehtii kotiin lasten nukkumaanmenoaikaan tai on työmatkojen vuoksi kotona vain viikonloppuisin. Naisen ja uraäidin osalta sama ei onnistuisi, vaan hänen katsottaisiin asettaneen uransa perheen edelle. 

Työelämän ja lapsiperheen arjen yhdistäminen on takuuvarmasti, näin ilman omaa kokemusta puhuttaessakin, haasteellista ja rankkaa. Olisinkin utelias kuulemaan kokemuksia uran ja äitiyden yhdistäneiltä tai sitä kokeilleilta sekä asiaa vielä pohtivilta mielipiteitä ja omia näkemyksiä yhtälön mahdollisuudesta, mahdottomuudesta sekä haasteellisuudesta. Mikäli löydän asiasta kiinnostavia keskusteluita tai artikkeleita, linkitän niitä tänne.